lauantai 31. lokakuuta 2015

Feministinen henkilöhistoria

Usein erityisesti feministisiin aiheisiin vähemmän perehtyneiden ihmisten kanssa keskustellessa huomaan olevani ongelmissa. Näkemyksieni ja argumentointini olevan muotoutunut mielessäni niin selkeäksi, että tuntuu hankalalta selittää kaikkea alusta alkaen. Olen pari vuotta viettänyt runsaasti aikaa erilaisissa sosiaalisen median feministipiireissä ja niin sanotussa oikeassa elämässäkin liikun niin tiiviisti henkilökohtaisessa punavihreässä kuplassani, että tuntuu yllättävältä päätyä selittämään illanistujaisissa, mikä lasten värikoodaamisessa tytöiksi ja pojiksi on vahingollista tai mitä on cisseksismi. Olenkin huomannut, että välillä tekee hyvää kertailla omaa historiaansa feministisen ajattelun kehittymisessä ja feministisistä aiheista oppimisessa. Tässä siis keskipitkä feministinen henkilöhistoriani.

---

Olen lapsesta lähtien ollut feministi, mutta aina en ole tiennyt olevani. Olin 10 tai 11, kun luin Tekniikan Maailmasta yhteenvetoa kuukauden kuolonkolareista ja älähdin, kun kuskit oli jaettu kuskeihin ja naiskuskeihin. En tiennyt mitään naisen toiseuden käsitteestä, mutta raivostuin siitä, että autoa ajaa oletuksena mies - ihminen, kuski - ja nainen on poikkeus - naiskuski, etuliitekuski.

Sain kotoa hyvät eväät. Sen lisäksi, että olen nähnyt pienestä asti äitini ajavan autoa ja tekevän lumitöitä ja isäni leipovan ja siivoavan, meillä ei myöskään jaettu leikkejä, harrastuksia tai värejä sukupuolen mukaan. En ajatellut, että vaimo automaattisesti ottaa miehensä sukunimen, vaan kokeilin ala-asteaikäisenä ihastusteni suhteen, kumman sukunimi sopisi paremmin meidän molempien etunimiin.

Minulle kuitenkin myös opetettiin kotona, että feminismi on sovinismin vastapari. Sovinismi tarkoitti minun maailmassani ajatusmallia, jossa naiset ovat kauniita koristeita, mutta siihen se sitten jää. Feminismi taas merkitsi sitä, että miehet sopivat kyllä kantamaan painavia taakkoja ja kehumaan itseään ja toisiaan, mutta jätetään aivotyöt naisille. Arvostan sitä, että opin alusta asti kummankin näkemyksen älyttömyyden, vaikka termit olivatkin sekaisin.

Ala-asteella olin pahasti tyttöjen kiusaama suurelta osin siksi, etten tykännyt muotiväreistä ja oikeistä poikabändeistä tai muuten kiinnostunut niistä jutuista, jotka olivat luokan tyttöjen suosiossa. Osin tämän vuoksi, osin kapinana muitakin ympäristön paineita vastaan aloin halveksia kaikkea tyttömäistä ja feminiiniä. En aikonut koskaan meikata tai värjätä hiuksiani ja inhosin sitä, että juhliin piti mennä mekko päällä. Yläasteella pyörittelin silmiäni tyttöjen lakatuille tuulenpesäkampauksille ja makkarankuorifarkuille - ja pukeuduin itse ihan yhtä naurettaviin kolmen mentäviin hopparihousuihin ja huppareihin.

Naisellisuuden halveksuntaa seurasi suhteellisen luonnollisena jatkumona hyvä jätkä -vaihe. Tasa-arvoajatteluni meni jotakuinkin niin, että naiset ovat ihan yhtä hyviä kuin miehet, kunhan tekevät miehisiä asioita eivätkä murehdi lohjenneita kynsiä. Siis on ihan ok olla nainen, kunhan pyrkii olemaan niin kuin miehet. Hakeuduin poikien seuraan paljolti kiusaamiskokemuksien vuoksi, osin hillittömästä romanttisen rakkauden nälästä ja osin - tylysti muotoiltuna - saadakseni tiettyä statusta siitä, että olin hyvä jätkä ja kelpasin poikien joukkoon. Tutustuin teininä moniin poikiin, joista tulikin ihan aidosti hyviä ystäviä, mutta jälkeenpäin katsoen yhtä hyviä ystäviä olisi varmasti löytynyt tytöistäkin, jos olisin ollut ennakkoluulottomammin liikkeellä.

Teininä silmäni alkoivat myös aueta intersektionaalisuudelle, vaikken tuolloin ollut termiä kuullutkaan. Ensimmäisenä heräsin tunnistamaan ja tunnustamaan seksuaalivähemmistöjen ongelmat ja oikeudet. Lyhyttä hihhulivaihetta eläessäni olin tosissani ajatellut, että on ihan fine olla homo tai lesbo, mutta silloin ei pidä toteuttaa seksuaalisuuttaan. Puolustuksekseni sanottakoon, että ajattelin seksin kuuluvan muutenkin vain avioliittoon ja toisaalta ajattelin näitä periaatteita nimenomaan periaatteen tasolla enkä kokenut oikeudekseni tuomita tai edes kommentoida kenenkään olemisia tai tekemisiä yksilötasolla. Tämä vaihe myös meni onneksi nopeasti ohi.

Parisuhdelain voimaantulo vuonna 2002 ei muistaakseni heilauttanut minua mitenkään. Sen sijaan lukiessani hedelmöityshoitolaista vuonna 2007 muistan heti ärtyneeni siitä, että laki koski naispareja ja sinkkunaisia, mutta ei miespareja ja sinkkumiehiä, ennen kuin tajusin, että siihen vaadittaisiin jo vähän raskaampia hoitoja. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tasa-arvoisen avioliittolain puoltaminen olikin jo ehdoton kriteeri, kun valitsin ehdokastani.

Varsinaisen feministisen herätyksen koin joskus pari vuotta sitten löytäessäni yhteisön, jossa käydä aiheeseen liittyviä keskusteluja, jakaa ja oppia. Ja minä opin paljon. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä kunnolla ja perusteellisesti sen, miksi feminismi on seksismin, ei sovinismin, vastapari. Useimmissa kohdissa oppiminen liittyi asioihin, joita en vain ollut tullut ajatelleeksi. Osassa jouduin tekemään enemmänkin ajatustyötä ymmärtääkseni, mikä omissa ennakkokäsityksissäni - joskaan ei yleensä kovin voimakkaissa tai ainakaan ehdottomissa - oli pielessä. Cisseksismi oli minulle uusi käsite. Opin kuitenkin hyvin nopeasti välttämään sarkastisia toteamuksia siitä, miten pätevyyteen riittää pippeli, ja kiinnittämään huomiota siihen, puhunko molemmista vai kaikista sukupuolista.

Erityisen mielenkiintoiseksi uuden oppimiseksi koin sen, kun kuulin, ettei transsukupuolisuuteen ollenkaan välttämättä liity dysforiaa - syntymässä määritetty sukupuoli voi siis olla väärä, vaikka keho hormonitoimintoineen ja genitaaleineen tuntuisi ihan oikealta. Tämä avasi erityisen hyvin silmiä näkemään, miten pahasti voimassa oleva translaki loukkaa ihmisen oikeutta määrätä kehostaan ja olemisestaan. Aihe ansainnee ihan oman tekstinsä.

Toinen silmiä avaava kokemus oli tutustua henkilöön, jonka lapsen juridista (tai muutakaan) sukupuolta en vieläkään tiedä. Olin joskus aiemmin tulkinnut tämänkaltaisen kasvatuksen erikoisuuden tavoitteluksi, hörhöilyksi ja jopa lapselle vahingolliseksi. Pääsin kuitenkin tarkistamaan käsityksiäni ja oppimaan paljon sukupuolen merkityksellisyydestä, merkityksettömyydestä, perimmäisestä olemuksesta ja siitä, miten tiukasti ympäristö erityisesti lapsia lokeroi oletetun sukupuolen mukaan.

Voin muuten avoimesti myöntää, että olen edelleen jossain määrin kiinnostunut tietämään mainitun lapsen sukupuolen. Toisaalta siksi, että olisin utelias silloinkin, jos kertomatta jätettäisiin lapsen nimi tai syntymäpäivä, mutta nyttemmin myös siksi, että lapsi alkaa jo olla iässä, jossa voi kertoa sen ihan itse perustana omat tuntemuksensa ja kokemuksensa - ne ainoat todelliset määrittävät tekijät. (Ai miksen ole kysynyt? Koska olen tavannut lapsen vain kerran ja siitä on nyt jo vuosia. Asumme melko kaukana toisistamme.)

Feminismini, niin kuin muukin elämäni, on keskeneräinen oppimiskokemus. Välillä on mentävä metsäänkin, mutta suunta lienee pääasiassa oikea. Nautin oppimisesta, itseni haastamisesta ja siitä, kun pääni kääntyy rauhallisen ja rationaalisen keskustelun, joskus väittelynkin, seurauksena. Arvostan jokaista ihmistä, joka on saanut maailmankuvani avartumaan ja toivon saavani nauttia valaisevista ja haastavisya keskusteluista jatkossakin.

torstai 12. helmikuuta 2015

Oikeus elämään

Herään pahoinvoivana. En oksenna, mutta mieli tekisi. Pitäisi syödä, mutta ajatuskin kuvottaa. Hörpin proteiinipirtelöä siinä toivossa, että verensokeri nousee ja olo vähän helpottaa.

Havahdun kolmatta kertaa samana yönä käymään vessassa. Joudun ottamaan tukea seinistä, koska olen nukkunut selälläni ja nyt iskiaskivut ovat niin kovat, ettei toiselle jalalle voi varata painoa lainkaan, toisellekin huonosti.

Päätä särkee, mutten voi ottaa ibuprofeenia. Parasetamoli ei juuri auta. Makaan sohvalla. Sattuu ja kuvottaa. Ehkä jo ensi viikolla helpottaa, mutta tuskin.

Hiivatulehdus on kestänyt kolme kuukautta. Limakalvot ovat kipeät ja jatkuvasti kutittaa. Seksiä ei voi edes ajatella. Paikallishoidot auttavat vain hetkeksi kutinaan. Kunnon lääkkeitä ei tähänkään saa syödä.

Selkä kipeytyy, kun olen jaloillani pidempiä aikoja. Venytysliikkeitä ei taivu enää tekemään. Häpyluu on kuin ruuvipenkissä, jos kävelen yli kilometrin. Hartia jumittaa. Puutuminen alkaa vasemman lavan alapuolelta ja jatkuu koukkuna eteen kylkiluiden alle. Vain pitkällään oleminen auttaa. Jos olisin töissä, joutuisin hakemaan sairauslomaa. Koska opiskelen, siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt täytyy vain yrittää kirjoittaa esseetä kyljällään maaten.

En nuku. Jalat tuntuvat liian kuumilta, vaikka iho on koskettaessa viileä. Jokin tuntuu kiemurtelevan säären sisällä. Pakko liikuttaa jalkoja. Uudelleen. Uudelleen. Uudelleen. Mikään asento ei ole hyvä. Märät sukat, pyyhkeet, kylmägeelit ja suihkut on kokeiltu. Tähänkin olisi lääke. Yllättäen sitäkään ei voi ottaa. Viimeksi levottomat jalat valvottivat kaksi kuukautta. Päivisin nukuin katkonaisesti jokusen tunnin, yöt siivosin ja leivoin, vaikka väsytti niin, että itketti.

Tämä kaikki on normaalia. Raskaus ei ole sairaus. Pinnallista myötätuntoa riittää, käytännön apua huomattavasti vähemmän. Koska raskaus ei ole sairaus. Se on luonnollista. Terveydenhoitaja kysyy, olenko nauttinut raskaudesta. Yritän olla nauramatta päin naamaa ja pidättäydyn kysymästä, mitä se tarkoittaa.

Puolet aborteista tehdään jo synnyttäneille äideille. Moni luottaa imetyksen ehkäisytehoon, mutta joutuu pettymään. Minä en luottaisi.

Internetin besserwisserien mukaan lapsi pitäisi synnyttää ja antaa adoptioon, jos sitä ei itse jaksa hoitaa. Kenellekään ei tule mieleen, että ne synnytystä edeltävät yhdeksän kuukautta saattavat olla kynnyskysymys.

Minun sisälläni kasvaa joku, jota en tunne. Tunnen vimmatusti potkuja ja muita liikkeitä, mutten tiedä, kuka kohdussani on. Olen nähnyt lukemattomat ultrakuvat, ihaillut pieniä raajoja ja sydämensykettä. Olen huolehtinut, olen iloinnut.

Minun raskauteni on toivottu ja suunniteltu. Eikä se silti voi olla liian nopeasti täysiaikainen. Synnyttäisin vaikka kymmenen kertaa, jos saisin jättää raskauden väliin. Vaikka edellinen synnytys kesti 28 tuntia.

Ajatuskin siitä, ettei tämä olisi oma valinta, oma toive, on murskaava. Vihaisin lasta, joka tekee elämästäni helvettiä. Vihaisin miestä, joka on saattanut minut tähän tilaan - vaikka se olisi rakas kumppanini. Vihaisin itseäni ja omaa kehoani, joka olisi pettänyt minut.

Ihannemaailmassa abortteja ei tarvittaisi. Ihannemaailmassa raskaaksi tulisi vain halutessaan. Ihannemaailmassa siitä ei seuraisi kenellekään yhdeksää kuukautta kärsimystä. Ihannemaailmassa kaikki nauttisivat raskaudesta.

Ikävä kyllä emme elä ihannemaailmassa. Raskaaksi voi tulla tahtomattaan, jopa silloin, kun ehkäisy on kunnossa. Ja toisaalta raskaaksi ei aina tulla, vaikka kuinka halutaan ja yritetään.

Onneksi elämme edes maassa ja maailmassa, jossa ei-toivotun raskauden voi keskeyttää alkuunsa. Olisin positiivisen testin tehtyäni voinut varata ajan paikalliseen terveyskeskukseen, selittää tilanteen ja saada tarvittavat lääkkeet.

Pelkään kansalaisaloitetta, joka läpi mennessään poistaisi minulta tämän oikeuden. Jos paikallisen terveyskeskuksen ainoa lääkäri kieltäytyisi, seuraava vaihtoehto olisi keskussairaala sadan kilometrin päässä. Jonoja olisi varmasti. Ajan saaminen venyisi, raskaus etenisi. Lääkkeiden sijaan joutuisin imukaavintaan, joka olisi paitsi minulle, myös sen suorittavalle henkilökunnalle huomattavasti raskaampi prosessi.

Ja minulla olisi sentään auto ja mahdollisuus täysin vapaaseen liikkumiseen. Paikallisista lukiolaisista ei voi sanoa samaa. Mistä bussirahat, mistä poissaolotodistukset koululle, jos ei ole halukas kertomaan kotona, mikä on tilanne?

Tahdon säilyttää jokaisen naisen oikeuden päätäntävaltaan omasta kehostaan ja elämästään. Tahdon säilyttää jokaisen lapsen oikeuden syntyä toivottuna ja haluttuna. Niin kuin oma lapseni syntyy. Koska olen itse valinnut tämän ja luonto tai Luoja on sen minulle suonut.

torstai 9. lokakuuta 2014

Koulukiusaamiset todellinen syyt ja ratkaisut

Poiketaan vaihteeksi feministisistä aiheista ja käsitellään ihmisoikeuksia yleisemmin.

Ylen A2 Koulukiusaamisillassa käytiin parituntinen keskustelu kiusaamisesta, sen syistä ja mahdollisuuksista puuttua siihen. Aihe on itselleni jokseenkin henkilökohtainen, joten aika monessa kohdassa veri kiehui.

Ensinnäkin järkevimmät osallistujat olivat nuoria tai nuoria aikuisia, entisiä kiusaajia ja kiusattuja, eivät opettajia tai koululaisten vanhempia. Siinä, missä vanhemmat keskittyivät lastensa nyyhkytarinoihin ja opettajat selustansa turvaamiseen ja puolusteluun, nuoriso kertoi koruttomasti ja kaunistelematta omista kokemuksistaan.

Kun yksi koululainen huomautti, että myös opettajat kiusaavat, opettajien pöydästä huudettiin, että opettajiakin kiusataan. Voiko lapsellisempaa olla?

Yksi opettaja ilmoitti suoraan, ettei koulu voi tehdä enempää ja nosti kätensä pystyyn. Toivottavasti kyseinen opettaja tällä asenteella harkitsee kahdesti, palaako syyslomalta opettamaan.

Ehkä eniten kiehutti kuitenkin periaatteessa hyvää tarkoittavan toimittajan kysymys, oliko tummahipiäisen keskustelijan kiusaamisen syy sukujuurissa. No ei ole. Kiusaamisen syyn etsiminen uhrista on samanlaista uhrin syyllistämistä kuin raiskauksen laittaminen uhrin minihameen piikkiin.

Syyllinen on kiusaaja. Syy on kiusaaja. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää - ja kuitenkin on. Kiusaamisen mahdollistaa kulttuuri, jossa ymmärretään kiusaaminen integraalina osana lasten sosiaalistumista. Jos joku ei käyttäydy halutulla tavalla, ryhmä ympärillä pakottaa muottiin. Opettaja ei puutu, koska kaikki tapahtuu kiusatun omaksi parhaaksi. Oppiipa olemaan.

Silmiinpistävää oli myös vanhempien ja opettajien tapa ulkoistaa vastuu toisilleen. Opettajien mukaan koulussa yritetään kyllä sammuttaa tulipaloja, jotka seuraavat siitä, etteivät vanhemmat kasvata lapsiaan. Vanhemmat taas eivät mielestään voi ottaa vastuuta siitä, mitä koulussa tapahtuu, ja koululla on velvollisuus taata oppilaiden turvallisuus.

Hieman yllättäen molemmat ovat ihan oikeassa. Koulu ei voi hoitaa vanhempien kasvatustyötä. Koululla kuitenkin on vastuu oppilaiden turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa, että jos kasvatusta vaille jäänyt lapsi on vaaraksi ympäristölleen - siis uhkaa muiden henkistä tai fyysistä koskemattomuutta - se lapsi ei kuulu kouluun.

Tietenkään koulusta erottaminen ei voi olla ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto. Ensin kokeillaan muita konsteja, joita tarjoaa muun muassa KiVa-kampanja. Erottamisen on kuitenkin oltava käytössä. Laki tarjoaa siihen mahdollisuuden, mutta sitä ei käytetä. Kiusatun turvallisuuden edellen asetetaan kiusaajan oikeus käydä koulua. Harvoissa tapauksissa oppilas siirretään toiseen kouluun - ja murskaavassa enemmistössä tapauksista koulua vaihtaa kiusattu, ei kiusaaja.

Jos lapsesta ei ole käymään koulua, on vanhempien ongelma, miten oppivelvollisuus kuitataan. Se ei ole enää koulun ongelma. Opettajien ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan loputtomiin, kun tuulimyllyt voi passittaa kotiinsa kasvamaan.

Kiusaamisillassa peräänkuulutettiin lukemattomia kertoja nollatoleranssia kiusaamiselle. Hyvä idea - ja pitäisi olla itsestäänselvyys. Tämä ei kuitenkaan toteudu niin kauan kuin kiusaajien annetaan aina vain jäädä terrorisoimaan ympäristöään. Nollatoleranssi on sitä, että jokaisen oppilaan turvallisuus menee kenen tahansa lapsen koulunkäyntioikeuden edelle.

Odotan innolla, joskaan en henkeäni pidätellen sitä päivää, kun tähän päästään.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Isät kotiin, äidit töihin!

Mielenkiinnolla odotan, kuinka käy kotihoidon tuen uudistuksen. Koska asiasta on liikkeellä runsaasti väärää tietoa, tässä faktat lyhyesti:

Kotihoidon tukea (ei kodinhoidon tukea) saa, kun alle kolmevuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukea saa, kun vanhempairahakausi päättyy, eli lapsen ollessa noin yhdeksänkuinen. Lapsen ei tarvitse olla kotona vanhemman hoitamana, vaan hoito voi olla järjestetty myös esimerkiksi sukulaisten avulla. Tuki määräytyy siis sen mukaan, onko lapsi kunnallisessa hoidossa, ei sen mukaan, käyvätkö vanhemmat töissä.

Nykyisin kotihoidon tuella toinen vanhempi voi siis ongelmitta olla koko tämän ajan kotona, tai yhtä ongelmitta vanhemmat voivat vaihtaa kotivuoroa niin monta kertaa kuin se vain töihin ja muihin kuvioihin sopii. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että äiti pitää koko hoitovapaan. Tavallisimpia syitä on kolme: Äiti on pitänyt pitkän äitiysloman ja hoitaa siksi lasta sujuvammin, äiti on työttömänä ja siksi kotosalla joka tapauksessa tai molemmat vanhemmat käyvät töissä, mutta isän palkka on olennaisesti parempi.

Tuleva muutos korvamerkitsee kotihoidon tuen vuodeksi kummallekin vanhemmalle. Lapsikohtaisesta tuesta tulee vanhempikohtainen ja sitä voi saada kumpikin vanhempi vain vuoden. Tällä pyritään katkaisemaan naisten pitkät poissaolot työelämästä.

Muutama kysymys:

1. Missä ne työt ovat, joihin naisten pitäisi palata? Hyvin monet palaisivat kiltisti työelämään veroja maksamaan, jos olisi töitä. Usein kotiäitinä ollaan kuitenkin vailla työpaikkaa, johon palata, joko pitkäaikaistyöttömyyden lomassa tai pätkätöiden välillä.

2. Millä TV-lupatarkastajilla aiotaan valvoa, kuka siellä kotona oikeasti on? Tuen voi hakea isän nimiin vuoden kohdalla, mutta mikä estää isää käymästä töissä ja äitiä olemasta kotona? Vai muuttuuko tuki niin, että se edellyttää vanhemman pysymistä poissa palkkatyöstä? Tämä olisi melkoinen isku erityisesti pienituloisille, joille satunnaiset ilta- ja viikonlopputyöt saattavat tuoda talouteen olennaista helpotusta. Juuri saamamme tiedon mukaan osa-aikatöiden tekeminen olisi uudistuksen jälkeenkin mahdollista joustavalla hoitorahalla.

3. Yksinhuoltajat ja yrittäjäperheet. Uudessa mallissa yksinhuoltajakaan ei olisi oikeutettu saamaan tukea kuin vuoden. Mitä järkeä? Yrittäjäperheillekään ei anneta löysää. Jokainen yrittäjä ja jokainen lasta kotona hoitanut tietää, että täytyy olla superihminen yhdistääkseen nämä kaksi. Jos yrittäjyyttä halutaan tukea, näin sitä ei ainakaan tehdä.

4. Miksi tätä edes ehdotetaan, kun se ei muuta mitään? 300€ kuussa on sen verran pikkuhiluja useimmille työssäkäyville, ettei sillä tai sen menetyksellä juuri kotiin kannusteta. Useimmat vetoavat palkkaeroihin, kun selittävät, miksei isä jää hoitovapaalle nykyiselläänkään. Oletan, että kyse on tällöin isommasta palkkaerosta kuin siitä 300€ kuukaudessa. Ei tällä muutoksella siis isiä saada kotiin, vaan äidit hoitavat edelleen, vaikka sitten korvauksetta, tai lapsi laitetaan kunnalliseen hoitoon.

Oikea ratkaisu olisi 6+6+6-malli. Se ei koske kotihoidon tukea, vaan vanhempainvapaita. Mallissa kummallekin vanhemmalle olisi korvamerkitty puoli vuotta ansiosidonnaista vanhempainrahaa ja kolmannen puoli vuotta saisivat vanhemmat jakaa vapaasti. Useimmin tämä Ruotissa ja muissa mallia käyttävissä maissa tarkoittaa, että äiti on kotona ensimmäisen vuoden ja isä sitten puolikkaan. Jaon voi kuitenkin tehdä myös toisin - esimerkiksi yhdeksän kuukautta kummallekin.

6+6+6-mallin on todettu lisäävän isien jäämistä kotiin lasta hoitamaan. Taloudellinen kannustin on merkittävä ja lakisääteinen oikeus pitkään isyysvapaaseen vähentää työnantajien nihkeyttä. Nykyisellään isien on vaikeampaa jäädä kotiin, koska työnantajilla on kyllä kyky löytää näennäisen laillinen peruste irtisanomiselle tai työnkuvan heikentämiselle.

Vanhempainvapaiden uusjako tasa-arvoistaisi sukupuolten asemaa työmarkkinoilla. Vapaiden kustannukset jakautuisivat tasaisemmin vanhempien työnantajien kesken eikä "nuori nainen" siksi olisi automaattinen hylkäysperuste. Tätä voisi toki tasoittaa jakamalla vanhempainvapaiden kustannukset työnantajien kesken riippumatta siitä, kuka on kotona. Tämäkään ei kuitenkaan poistaisi sitä rasitetta, joka työnantajalle koituu sijaisen etsimisestä ja perehdyttämisestä. Lisäksi epäilen vahvasti, saisiko isien työnantajia mitenkään taivutettua maksamaan jonkun muun kuin heidän omien työntekijöisensä vapaita.

Toisaalta malli tasa-arvoistaisi myös isien asemaa vanhempina. Nykymalli tukee sitä ajatusta, että äiti hoitaa lapset ja kodin, kun mies käy palkkatöissä ja elättää perheen. Tämän seuraukset näkyvät kädettöminä isinä, kontrolloivina äiteinä ja erotilanteissa siinä, että lähivanhemmista murskaava enemmistö on äitejä. Kannattaa myös muistaa, että kukaan meistä ei ole täällä ikuisesti. Jos rekka ajaa huomenna pienen lapsen äidin yli, on kaikkien etu, että isä selviytyy lapsen kanssa valmiiksi sujuvasti eikä kriisin keskellä tarvitse alkaa opetella, miten vaippa vaihdetaan.

Kotihoidon tuen uudistus on köyhän miehen 6+6+6, joka ei ratkaise ongelmia, vaan ainoastaan näennäisesti säästää kotihoidon tuissa. Kustannukset kaatuvat jo valmiiksi konkurssikypsille kunnille, jotka joutuvat järjestämään päivähoidon entistä useammalle alle kolmevuotiaalle.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Miksi vihainen ja miksi feministi?

Siinäpä kaksi asiaa, joita naiset joutuvat selittelemään kovasti. Feminismiä miehet ehkä vielä enemmän. Selitän käänteisessä järjestyksessä.

Feministi haluaa kaikille samat oikeudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta. Alunperin tämä on tarkoittanut naisten yhteiskunnallisen aseman parantamista, mutta koska 1800-luvulta on tultu sentään jonkin matkaa eteenpäin, ei asiaa enää tarvitse nähdä näin yksisilmäisesti.

Yleisiä väärinkäsityksiä feminismiä koskien ovat muun muassa, että feministit vihaavat miehiä, feministit ajavat vain naisten oikeuksia, feministit ovat vihaisia lesboja, jotka ajelevat päänsä ja kasvattavat kainalokarvoja ja että feminismiä ei enää tarvita, koska tasa-arvo on valmis.

VÄÄRIN!

Aloitetaan siitä, että minä en vihaa miehiä. Itse asiassa minä rakastan miehiä. Yksilöinä ja kollektiivina. Henkilönä, joka tuntee seksuaalista ja romanttista vetoa eksklusiivisesti miessukupuolen edustajia kohtaan, olisi elämässä moni asia huonommin, jos vihaisin miehiä. Lisäksi tunnen liudan miehiä - perheenjäseniä, ystäviä, sukulaisia - joita kohtaan en missään nimessä tunne seksuaalista tai romanttista vetoa, ja joita rakastan ihan muista syistä.

Tunnen lukuisia feministejä, joilla on hyvin erilaisia hiustyylejä ja joista osa poistaa kainalokarvansa, osa epäilemättä ei. En ole tähän mennessä huomannut korrelaatiota karvoituksen ja aatemaailman välillä.

Onko tasa-arvo valmis? Herra isä ja varren kanssa. Ei tietenkään ole. Jos joku kaipaa esimerkkejä, niin otetaan vaikkapa mielestäni räikein yhteiskunnallinen tasa-arvo-ongelmamme: asevelvollisuus. En kuulu niihin, jotka vastustavat yleistä asevelvollisuutta, lähinnä päin vastoin. Mikä yleinen sellainen on, joka koskee vain puolta väestöstä - sitä puolta, jolla on pallit ja henkilötunnuksen loppuosassa pariton numero? Ja Hägglund ja muut, jotka vetävät tässä vaiheessa synnytyskortin, älkää nyt ihan totta viitsikö. Olenko missannut jotain, kun viimeksi tarkistaessani synnyttäminen ei ollut kenellekään pakollista?

Tässä ehkä tulikin jo vastaus siihen, ajavatko feministit vain naisten oikeuksia.

Miksi sitten feministi eikä egalitaari, ekvalisti tai yksinkertaisesti tasa-arvon kannattaja? Voidaan sanoa, että olen kaikkia noistakin. Egalitarismi ja ekvalismi ovat kuitenkin hyvää vauhtia saamassa niin vahvoja libertaristisia kaikuja, että käytän mieluummin muita termejä, libertaristiksi kun en itseäni missään nimessä lue. Tasa-arvo taas viittaa moneen muuhunkin asiaan kuin sukupuoleen, ja vaikka kannatankin esimerkiksi kansallisuuksien ja etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa, nämä asiat eivät varsinaisesti kuulu feministiseen puoleeni, kuten tähän blogiin.

Feminismiä terminä kritisoidaan siitä, kuinka vahvasti se viittaa naisiin. Tähän haluan kuitenkin huomauttaa, että nainen ei ole yhtä kuin feminiini. Feminiinisiä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä on meissä kaikissa. Ongelma on se, että hyvin usein ne nähdään heikompina ja vähempiarvoisina kuin maskuliiniset. Tämä ei katso sukupuolta. Herkkää ja tunteellista poikalasta pyritään karaisemaan Kunnon Mieheksi. Homoja väheksytään, koska homous nähdään feminiinisenä ja siksi halventavana. Tytöttely ja homottelu ovat molemmat vähättelyä tai nimittelyä.

Miksi sitten olen vihainen? Muun muassa kaikkien yllä mainittujen epäkohtien vuoksi. Olen vihainen, koska nainen internetissä on lähes automaattisesti kohde seksistisille loukkauksille, mitätöinnille, raiskaus- ja tappouhkauksille. Olen vihainen, koska vanhempainvapaat jakautuvat epätasaisesti muun muassa siksi, että isien työnantajat ovat haluttomia päästämään työntekijöitään lakisääteisille vapailleen. Olen vihainen, koska päiväkodeissa tytöistä kasvatetaan edelleen kilttejä pikku apulaisia ja pojille puhutaan lyhyin käskylausein.

Olen kuullut, että vihaisuus ei ole rakentavaa. Olen eri mieltä. Ensinnäkin saan suuttumuksestani energiaa, jolla pyrkiä muuttamaan asioita. Toisekseen olen kyllästynyt siihen, että feministinä täytyy keskittyä sisällön sijaan imagoon - olemaan "hyvä feministi", joka muistaa mainita, että ei kaikki miehet, ja että naisetkin raiskaa, olemaan helposti lähestyttävä ja kiva katsella.

Minä olen vihainen enkä edes yritä tehdä sille mitään. Tässä maailmassa on asioita, joista kuuluu tulla vihaiseksi.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

17 valhetta seksistä

Puhutaanpa sitten seksistä. Everyday Feminism julkaisi mielenkiintoisen jutun 17 valheesta, joita tytöille syötetään seksistä. Suosittelen lukemaan myös alkuperäisen jutun, mutta käyn tässä läpi suunnilleen samat kohdat ja niistä heränneet ajatukset. Lähden myös siitä, että tämä sama potaska syötetään myös pojille ja on heille ihan yhtä vahingollista.

1.-2. Neitsyyden käsite ja immenkalvo

Mitähän sekin sitten tarkoittaa? Missä menee raja? Suuseksi, anaaliseksi, käsihoito? Kaikki noista jättävät sen perinteisen neitsyyden todisteen - immenkalvon - ehjäksi. Toisekseen ei ole harvinaista syntyä ilman immenkalvoa ja vielä yleisempää on, että se repeää jo kauan ennen seksiä liikuntaa harrastaessa tai tamponia käyttäessä.

Neitsyydestä vouhkaaminen on paitsi turhaa, myös harhaanjohtavaa. Ensimmöisen yhdynnän kohdalla ei kuulu kilahdusta ja ilmesty näytölle tekstiä: "Achievement earned: Virginity lost!" Lähtisin seksivalistuksessa ennemmin siitä, mitä kaikkea yhdessä voi tehdä täysin turvallisesti, milloin ehkäisy on tarpeen ja ennen kaikkea siitä, että kaikenlaisen seksuaalisen toiminnan on aina oltava vapaaehtoista ja tapahduttava ilman painostusta.

3. Naisilla on pimppi, miehillä on pippeli

Olennaisinta on ilman muuta muistaa, etteivät genitaalit määrittele sukupuolta. Katsellessamme kadulla vastaantulijoita vaatetettuina emme edes tiedä, mitä housuista tai hameen alta tosiasiassa löytyy, ja silti lokeroimme ihmiset miehiksi ja naisiksi automaationa. Ei ole välttämättä muutenkaan järkevää keskittää omaa, saati jonkun toisen kokemusta sukupuolesta kikkelin tai römpsän ympärille.

Tähän vielä sivuhuomautuksena, että jos pn pakko opettaa lapsille jotain tyttöjen ja poikien genitaaleista, niin sanokaa nyt edes, että pojilla on pippeli ja tytöillä pimppi, älkää muotoilko asiaa niin, että pojilla on pippeli ja tytöillä ei.

4. Eka kerta sattuu

Näin saadaan tytöt pelkäämään yhdyntää ja yhtään empaattisemmat pojat pelkäämään satuttavansa kumppaniaan. Kyseessä on osin itsensä toteuttava ennustus, jossa jännitys kivusta saa lihakset jäykiksi, mikä taas aiheuttaa kipua. Tiedän useita naisia, joiden kommentti ekasta kerrasta on ollut, ettei se tuntunut juuri miltään.

Toki ensimmäinen yhdyntä voi olla kivulias. On kuitenkin rakentavampaa painottaa sitä, mitä on tehtävissä riskien minimoimiseksi. Ensinnäkin seksiä ei kannata harrastaa, jos siltä ei tunnu. Jos haluttaa kovasti, strategiset paikat ovat paremmin vastaanottavaisia. Lisääntynyt verenkierto ja kostuminen vähentävät riskiä kivuista. Parhaiten lämmittelynä toimii luonnollisesti kunnon esileikki.

Tässä lajissa myös doping on täysin sallittua. Jos kehtaa ostaa kondomeja, voi samalla vaivalla ostaa myös liukuvoidetta.

5. Seksi on valuuttaa

Alkuperäinen lista keskittyy tässä lähinnä nähdäkseni periamerikkalaiseen ongelmaan, jossa naiset kokevat olevansa seksiä velkaa, jos saavat mieheltä lahjoja. Uskon ja toivon, että Suomessa ollaan perillä siitä, miten älytön koko ajatus on.

Seksi valuuttana ei kuitenkaan ole täälläkään ihan vieras ajatus. Erityisesti parisuhteessa seksiä voidaan käyttää vallankäytön välineenä ja populaarikulttuuri antaa meidän ymmärtää, että se on tavallista ja jopa suotavaa.

Tehdäänpä siis pari asiaa selviksi.

Seksin on tarkoitus olla jotain kivaa, mitä harrastetaan, kun molempia (tai kaikkia osapuolia) huvittaa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä tiskivuorojen kanssa. Seksi ei ole jotain, mitä nainen antaa ja mies saa. Seksissä kaikkien on tarkoitus olla saamapuolella. Jos parisuhteessa käytetään valtaa seksillä, ollaan metsässä ja kannattaa pohtia parisuhteen tilaa tarkkaan.

6. Puhkinaidut naiset

Kauniisti ilmaistu, eikö vain? Newsflash: Naista ei voi naida puhki. Nainen ei myöskään veny pilalle käytössä. Sukka voi kulua puhki. Kuminauhat venyvät käytössä. Mikäs ero on naisella verrattuna sukkaan tai kuminauhaan? Aivan. Nainen ei ole esine. Naista ei imartele, että hänestä puhutaan sellaisena.

Naiset palautuvat synnytyksistä keskimäärin suuremmitta ongelmitta ihan yhtä tiukoiksi kuin olivat ennenkin. Kuinkas iso leka tarkalleen ottaen pitäisi olla, että voisi aiheuttaa lasta isompaa damagea? Vastaan itse: vastasyntyneen vauvan päänympärys on keskimäärin 35cm. Käsi ylös, kenellä on sitä isompi? Hiljaista on.

Jos oma tiukkuus epäillyttää, sitä voi halutessaan parantaa lantiopohjan lihaksia treenaamalla. Kannattaa muuten joka tapauksessa. Hyvät lantiopohjan lihakset edesauttavat sekä omaa että kumppanin nautintoa seksissä (myös sooloseksissä) ja lisäksi vähentävät riskiä iän myötä useimpia naisia uhkaavalle virtsankarkailulle.

7. Naiset eivät juurikaan ajattele seksiä

Kyllä ajattelevat. Seksi on yksi yhtä aikaa arkisimmista ja hienoimmista asioista ihmisen elämässä. Miksi sitä ei ajateltaisi paljon? Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Kumpikin on ihan normaalia.

Miesten ei tee aina mieli ihan niin kuin ei naistenkaan. Jos taas koskaan ei ole tehnyt mieli, saattaa olla kyseessä aseksuaalisuus. Sekin on ihan normaalia. Jos halut taas yhtäkkiä katoavat, vaikka niitä on ennen ollut, on hyvä koittaa miettiä, mistä on kyse. Joillain naisilla halut noudattelevat hyvin selvästi kuukautiskierron kulkua. Jotkut reagoivat stressiin, muutoksiin, vuodenaikaan tai jopa säähän libidollaan.

Joillekin ei sovi hormonaalinen ehkäisy. Tehokasta ehkäisyähän se toki on, ettei koskaan halua seksiä, mutta harva pyrkii pillereitä syömällä ihan siihen. Jos siis libido katoaa ja käytössä on hormonivalmisteita, kannattaa ensimmäisenä pistää ehkäisy vaihtoon. Ei kannata odotella ja huomata muista syistä ehkäisymenetelmää vaihtaessa tai pois jättäessä, että oho, luulin etten vain ole kovin seksuaalinen ihminen.

8. Naiset eivät välitä irtoseksistä

Wanha. Jotkut tykkää, toiset ei. Ei se ole sen ihmeellisempää. Jos kaikki osapuolet ovat halukkaita, täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia ja ehkäisy on kunnossa, go for it. Keneltä se on pois?

9. Mies tuo kortsut

Voi tuoda, voi olla tuomatta. En laskisi sen varaan.

10. Mies pettää, jos vaimo ei anna

Jotenkin olen aina elänyt siinä uskossa, että mies on aikuinen ihmisolento, joka tekee omat ratkaisunsa ja on niistä sekä juridisessa että moraalisessa vastuussa ihan itse. Tiedän kyllä, että olen saanut tässä suhteessa aika liberaalin kasvatuksen.

Aivan liian syvällä elää edelleen uskomuksia siitä, että mies on jonkinlainen villieläin, joka ei voi haluilleen mitään. Tämä käsitys johtaa lukemattomiin ongelmiin seksuaalisen väkivallan uhrien syyllistämisestä juuri pettämisen oikeuttamiseen sillä, ettei oma kumppani riitä tyydyttämään tarpeita.

Mies pettää, koska ei viitsi hillitä itseään. Mies pettää, koska ei koe saavansa vakikumppaniltaan hellyyttä ja ymmärrystä ja sellaista sattuu olemaan tarjolla työkaverilla. Mies pettää, koska vieras tuntuu jännemmältä kuin tuttu. Mies pettää, koska omassa parisuhteessa menee huonosti ja mies kuvittelee, että pettäminen jotenkin auttaa asiaa. Mies pettää, koska ei ole tyytyväinen yksiavioisuuteen, mutta kumppani ei suostu avoimeen suhteeseen. Mies pettää, koska on sadistinen mulkku, joka saa kiksejä pettämisestä.

Toisin sanoen mies pettää täsmälleen samoista syistä kuin nainen. Syitä on yhtä monta kuin pettäjiä.

11. Karvat pois!

Tee niin kuin tykkäät. Karvojen siistiminen on ihan normaalia. Posliini on ihan normaali. Luonnontila on erityisen normaali, muttei välttämättä sen parempi kuin muut vaihtoehdot. Vaihtelu virkistää, joten jos huvittaa, kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja.

Hygienian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Sekä miehenä että naisena kannattaa värkit pestä kerran päivässä puhtaalla vedellä, ilman saippuaa tai muuta pesuainetta. Pesuaineet häiritsevät genitaalien luonnollista bakteerikantaa ja altistavat siksi hiiva- ja muille tulehduksille ja kuivattavat limakalvoja. Siis myös miehillä. Karvoilla ei ole tähän juurikaan vaikutusta.

12. Ei seksiä kuukautisten aikana

Jälleen kerran ihan itse päätettävissä. Mitään konkreettista estettä ei ole, mutta tokikaan kaikkia ei huvita vuodon aikana. Jos kuitenkin himottaa pahasti, mutta vuoto ällöttää, voi kokeilla tarkoitukseen varta vasten suunniteltuja tamponeja. Niitä saa paitsi verkkokaupoista, myös hyvin varustelluista seksivälineliikkeistä. Kyseiset tamponit ovat pehmeää, sienimäistä materiaalia, joka mukautuu emättimen muotoon tavallista tamponia paremmin ja on pitkulaisen muodon sijaan laakea ja lituskainen. Joitakin miehiä nämäkin tamponit häiritsevät yhdynnän aikana, mutta kokeilla kannattaa aina.

13. On ihan normaalia, että seksi sattuu

Eikä ole. Jos seksi sattuu lämmittelystä huolimatta, on syytä hakea apua. Kyseessä voi olla yksinkertaisesti muuten oireeton tulehdus, mutta syy voi olla myös esimerkiksi vulvodynia. Terveyskeskuslääkärit eivät välttämättä ikävä kyllä tajua tämä alueen ongelmista tuon taivaallista, joten suosittelen hakeutumaan ihan kunnon gynekologille. Se on sen arvoista.

14. Tietyn pisteen jälkeen ei voi enää sanoa ei

Tietenkin voi. Seksissä on tarkoitus olla halukas alusta loppuun. Riittävä syy lopettaa on ihan mikä tahansa alkaen siitä, että sattuu tai lakkaa huvittamasta päättyen siihen, että toinen ottaa kondomin pois, vaikka on sovittu muuta.  Ei ole mitään maagista pistettä, josta ei ole enää paluuta.

15. Naiset eivät katso pornoa

Tarvitseeko tästä edes puhua?

Pornon katsominen on ihan normaalia sekä miehille että naisille. Se on yhtä huonoa opetusmateriaalia seksiin kuin Disney-elokuvat ovat parinmuodostukseen, mutta viihteenä kummassakaan ei ole mitään vikaa. Tai no, Disney-leffoissa on, mutta palataan siihen myöhemmin.

On olemassa jopa erikseen naisille suunnattua pornoa. Itse kuitenkin lähtisin siitä, että kannattaa etsiä itselleen sopiva genre eikä mennä ennalta määrättyjen kohderyhmien mukaan. Jos alan eettisyys epäillyttää, kannattaa pitäytyä ilmaisessa amatööripornossa. Silloin ei myöskään tarvitse kuunnella kamalaa taustamusiikkia.

16. Seksuaalinen häirintä on normaalia

Ei todellakaan ole.

17. Kaikki harrastavat seksiä

Teinien keskuudessa elää vahvana käsitys siitä, että "kaikki muut" ovat seksin saralla paljon kokeneempia. Olennaisempaa kuin se, onko asia näin, on se, mitä väliä sillä muka on.

Seksiä kannattaa harrastaa sitten, kun itsestä siltä tuntuu ja sen ihmisen kanssa, jonka kanssa tuntuu siltä ja tunne on molemminpuolinen. Sen ei tarvitse tarkoittaa mitään vuosisadan rakkaustarinaa, mutta molemminpuolinen halukkuus on välttämätöntä.

Seksi on niin kuin naimisiin meneminen. Naimisiin kannattaa mennä, kun löytää kumppanin, jonka kanssa haluaa avioliiton. Jos kyse on isojen häiden haluamisesta, kannattaa jättää se avioliitto väliin ja järjestää hyvät bileet muuten vaan. Jos seksiä haluaa harrastaa siksi, että voi kertoa siitä kaikille muille, kannattaa mieluummin vaikka sitten valehdella kokeneisuudestaan kuin hypätä sänkyyn vain kehuskelun toivossa.

torstai 28. elokuuta 2014

Raiskaan sinut kuoliaaksi, koska et käyttäydy niin kuin haluan

Viimeisen vuorokauden sisällä olen törmännyt kahteen tapaukseen, jotka herättävät suunnattoman suurta vihaa, mutta myös surua ja ahdistusta. Ensimmäisessä tapauksessa kyse on Facebookissa kiertävästä kuvasta, jonka nuori nainen otti itsestään saatuaan turpaansa. Turpiinvetämisen syy oli se, että nainen kielsi miestä kourimasta itseään toistuvasti. Toisessa tapauksessa kanadalainen mediakriitikko Anita Sarkeesian joutui pakenemaan kotoaan ystävien luo saatuaan todella eksplisiittisiä raiskaus- ja tappouhkausia. Uhkaukset seurasivat videosarjaa, jossa Sarkeesian käsittelee videopelien naiskuvaa.

Pohjimmiltaan molemmissa tapauksissa on kyse samasta ilmiöstä: mies kyseenalaistaa naisen oikeuden päättää itse omasta toiminnastaan. Kourimistapauksessa jonkun ego ei kestänyt sitä, ettei nainen ollutkaan pelkkä objekti hänen käytettävissään. Sarkeesianin tapauksessa maskuliininen kuppi meni nurin kun, joku - nainen! - kehtasi kritisoida kuolleitten naisten käyttämistä pelimaailman koristeina. Kummassakin nainen siis käyttäytyi toisin kuin mies tahtoo, joten mies koki oikeudekseen loukata naisen koskemattomuutta ja perusturvallisuutta.

Vihan, ahdistuksen ja surun jälkeen seuraa epäusko. Tällaista tapahtuu 2010-luvulla? Missä kuplassa olen elänyt? Ilmeisesti melkoisessa, koska kyse ei ole vain sellaisesta, mitä tapahtuu "jossain muualla." Keskustellessani kourimistapauksesta Facebookissa eräs keskustelija kertoi kuvan kera saaneensa samalla tavalla turpaansa samankaltaisessa tilanteessa ihan täällä koti-Suomessamme. Mitä tulee raiskaus- ja tappouhkauksiin naisille, jotka kehtaavat sanoa sanottavansa, ei tarvitse kuin vilkaista Ylen kokelmaa ihmisistä ja heidän saamistaa uhkauksista projektissa Me tiedämme, missä asut.

Aloitin taannoin eräällä naisvaltaisella nettifoorumilla kyselyn otsikolla "Oletko kokenut seksuaalista ahdistelua?" Tulokset olivat musertavia, vaikka otetaan huomioon, ettei kyse ollut millään muotoa tieteellisestä tutkimuksesta. Vain murto-osa ilmoitti saaneensa olla ahdistelulta rauhassa. Kommentit olivat vielä pahempaa luettavaa. Moni kertoi valinneensa "ei" ja "kyllä" vaihtoehtojen lisäksi tarjoamani vaihtoehdon "rajatapaus." Rajatapauksen rastittaneet kertoivat joutuneensa esimerkiksi toistuvasti tuntemattomien kourimiksi baareissa, "mutta eihän sellaista lasketa." Ei lasketa? Henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamista ällöttävällä tavalla?

Jos naiset itse pitävät normaalina käytöksenä sitä, että heidän vartaloitaan kohdellaan pelkkinä heteromiesten himon kohteina ja esineinä, joita saa käyttää miten huvittaa, onko ihme, että liikkeellä on liuta miehiä, jotka kuvittelevat asian olevan näin?

En tahdo tässä syyllistää uhreja. Tilanteen ollessa päällä kukin toimii niin kuin itse parhaaksi näkee. En ole itse joutunut kourimisen uhriksi, joten en voi tietää, miten reagoisin. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei kauan jälkeenpäin näitä tilanteita luokitella ahdisteluksi, vaikka kouriminen on ollut ei-toivottua. Jos kouriminen ei kohdetta haittaa, vaan on jopa toivottua, ei se toki silloin olekaan ahdistelua. Siitä ei kuitenkaan ollut näissä tapauksissa kyse. Kertoo todella karua kieltä yleisestä asennemaailmasta, että naiset näkevät itsekin itsensä objekteina, joita saa vapaasti kähmiä, kun siltä tuntuu.

Ratkaisuehdotuksia?

Ensinnäkin pitäkää meteliä, jos joudutte ahdistelun tai uhkailun uhriksi. Baarissa toiminee kovaa huutaminen ja kieltäminen niin, ettei ympäristöllekään jää epäselväksi, ettei kouriminen ole hyväksyttävää. Henkilökunnalle kannattaa huomauttaaviimeistään, jos ahdistelu on toistuvaa. Ei siitä välttämättä heti mitään seuraa, mutta luulisi baarienkin reagoivan, jos valituksia tulee enemmän. Törkeämmissä tapauksissa liputan rikosilmoitukselle.

Toisekseen pitäkää meteliä, jos joudutte ahdistelun tai uhkailun uhriksi. Siis laajemmin. Sarkeesian ja turpiinsaantikuvansa jakanut britti ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ahdistelu tuodaan näkyväksi. Suurimpia ongelmia ahdistelutapauksissa on, että uhrit häpeävät tapauksia eivätkä tahdo tuoda niitä julki. Kenenkähän näissä tilanteissa pitäisi joutua häpeämään?

Tahdon uskoa, että yleinen mielipide on uhrin puolella. Kun ahdistelun tuo julki, muuttaa sillä myös itsensä objektista subjektiksi, kohteesta aktiiviseksi toimijaksi. Juuri esineellistämisestä ja vallankäytöstähän ahdistelussa on kyse, harvoin todellisesta seksuaalisesta halusta. Uskon myös, että ahdistelu jää salaisuudeksi usein juuri siksi, että yleisin ja siksi hyväksyttävimmältä tuntuva tapa suhtautua on hyssytellä juttu olemattomaksi.

Ilmiö ei katoa sillä, että siitä vaietaan. Päinvastoin. Hiljaisuus antaa ahdistelulle luvan ja mahdollisuuden jatkua.

P.S. Koska joku siitä kuitenkin älähtää, mainittakoon jo nyt, että en kuvittele vain naisten olevan ahdistelun kohteita ja vain miesten ahdistelijoita. Tällä kertaa puhuin naisten kokemasta häirinnästä. Käsitellään miehiä toiste.